NETTISIVUT UUDISTUVAT

8.7.2015

Kotisivustomme on saanut jo jonkin aikaa kritiikkiä monimutkaisuudestaan ja nyt on uudistusten aika. Olemme hallituksessa jo jonkin aikaa kehitelleet uusia kotisivuja ja niiden sisältöä. Viime hallituksen kokouksessa saimme suunnitelmaan vihdoin leiman alle ja uudistuksesta tulee totta. Tänään 8.7. on aika alkaa töihin ja nettisivuton kokonaisvaltainen uudistus tulee toivottavasti valmiiksi tämän kuun loppuun mennessä. Sivusto tulee olemaan aika-ajoin muutostöiden vuoksi poissa käytöstä, mutta palautan sen teille käyttöönne mahdollisimman pian isompien muutosten jälkeen. Toivon teiltä kaikilta kärsivällisyyttä muutostöiden ajan.

 

Hallituksen puolesta:
Satu Heinonen
Tiedottaja